Varhaisen itsenäisyyden kova hinta
Hieman alle vuosi sitten muutimme viisihenkisen perheemme kanssa Suomeen. Ennen sitä hetkeä olin perheestämme ainoa, joka oli aiemmin asunut Suomessa. Mieheni on hollantilainen ja kolme lastamme ovat syntyneet ja kasvaneet Alankomaissa. Alankomaissa lapsemme olivat tottuneita koululaisia, sillä kaikki aloittavat koulunsa 4-vuotissyntymäpäivänään. Suomeen meidät toi monien asioiden summa, eikä suomalainen peruskoulu ollut niistä vähäisin. Koska ennen muuttoa olin kasvattanut lapsiani vain Suomen ulkopuolella, monet asiat olivat minulle uusia: ulkohousut, ekaluokkalaisen älypuhelin, lasten itsenäisyys pienestä pitäen. Ihailin sitä, kuinka Suomessa 6-vuotias saattoi hoitaa aamutoimet itsenäisesti ja kulkea koulumatkan yksin molempiin suuntiin.
Kesällä löysimme sopivan kodin pääkaupunkiseudulta ja asetuimme taloksi. Lapset menivät väliaikaisen koulun jälkeen uuteen kouluun aivan kodin naapurissa. Koska lapsemme ovat joutuneet tottumaan muuttomme vuoksi isoihin muutoksiin, varsinkin keskimmäinen lapsistamme, tuore ekaluokkalainen pyysi alusta alkaen, että hänet saatetaan ja haetaan koululta, vaikka matkaa koululle on vain parisataa metriä.
Muutaman ensimmäisen viikon aikana moni ekaluokkalaisen vanhempi saattoi lapsiaan koulun portaille saakka, mutta hiljalleen muiden lapset itsenäistyivät siihen pisteeseen, että muita vanhempia ei enää liiemmin näkynyt. Olen itsekin alkanut saattaa ekaluokkalaista koulun pihan nurkalle, josta hän kävelee ovelle. Joko minä tai 6-vuotiaan poikamme innokas 10-vuotias isosisko on ollut häntä vastassa koulun ovella jokaikinen päivä iltapäiväkerhon jälkeen, sillä ekaluokkalaisemme varmistaa aina aamuisin, että joku on tulossa häntä myös hakemaan. Opiskelen kotoa käsin, joten minulle lapsen hakeminen iltapäivällä ei ole ongelma, mutta tiedän, että tämä ei ole kaikille mahdollista.
Viime viikolla koko koulussa järjestettiin tempaus, jossa jokaiselle viikonpäivälle oli osoitettu erilainen pukeutumistyyli. Oli nurinkurinpäivää, mustiin pukeutumispäivää jne. Nelosluokkalaisista pojista tasan yksi oli pukeutunut ensimmäisenä päivänä. Muut pojat olivat tyttäreni mukaan keskittynyt naljailemaan muille pukukoodista. Sitä edeltävällä viikolla tyttäreni oli tuskastellut luokkansa poikien kanssa. Aina kun opettaja käänsi selkänsä, joku luokan pojista keksi jotain typerää. Jos opettaja lähti luokasta hetkeksi pois, pojat riehuivat ja puhuivat rumasti. "Ne vihaa tyttöjä!" lapseni kertoi minulle. "En ymmärrä miksi täällä tytöt ja pojat eivät ole toistensa kanssa tekemisissä..." hän jatkoi. Niin, Hollannissa hänellä oli aina ollut kavereina niin tyttöjä kuin poikiakin, aivan kuten kaikilla muillakin lapsilla.
Vaikka muutoin olin kritisoinut Alankomaita tietyistä patriarkaalisista asenteista, nuorten kohdalla Hollannissa tehtiin jotain todella oikein. Nuoret hollantilaiset ovat pääsääntöisesti todella mukavia. Ei ole ollenkaan tavatonta, että kadulla jalkapalloa pelaavat pojat keskeyttävät pallonpotkimisen, kun huomaavat 2-vuotiaan lapsen tarkastelevan heitä ja potkaisevat hänelle pallon hyvin varovaisesti kutsuen leikkiin. Olen todistanut tätä oman lapseni kohdalla. Ei ole tavatonta, että teinit sukupuolesta riippumatta osoittavat aitoa huolenpitoa ja kiinnostusta itseään pienempiin juttelemalla ja huomioimalla. Vaikka suomalainen peruskoulu on asia, joka kiinnostaa ihmisiä Suomen ulkopuolella paljon, nuorten asennekasvatuksessa on selvästi onnistuttu Hollannissa Suomea huomattavasti paremmin.
Aiemmin vanhempainillassa uuden koulumme rehtori kertoi alueella liikkuvista nuorisojengeistä. Koulun huoltohenkilö sai pestä tussia ja graffitia lähes joka aamu koulun seinistä pois. Toisaalta kuulin kuinka erään kerran nyt menneenä syksynä teini-ikäiset pojat olivat yrittäneet ajaa muutaman ekaluokkalaisen päälle mopoillaan, ja kun lapset olivat ehtineet väistää, olivat huutaneet perään aikovansa tappaa heidät. Eräs nainen sai kuulla huorittelua ja tappouhkauksia teini-ikäisiltä kävellessään bussipysäkin ohi. Kerran nuorisojengi oli varastanut jonkun uuden Jopon ja yrittänyt polttaa sen koulun pihalla. Uusi sählykenttä ei ehtinyt edes valmistua, kun joku oli jo mennyt hakkaamaan siihen reiän. Tuskin tekijänä oli jonkun vanhempi tai isovanhempi. Koulumme rehtori oli hyvin tietoinen nuorista aiheutuvista ongelmista, mutta ainoa, joka heistä koituviin haittoihin pystyi tässä vaiheessa puuttumaan, oli poliisi.
Tiedän, että ekaluokkalaisten opettajat tekevät koulussa paljon sen eteen, että pojat ja tytöt oppisivat leikkimään yhdessä pienestä pitäen ja ryhmittymistä, eikä sukupuoliryhmittymistä ehtisi muodostua ennen kuin lapset ehtivät oppia katsomaan läpi ulkoisten tekijöiden leikkiseuraa miettiessään. Nelosluokalla peli on jo "menetetty" ja pahinta tässä on se, että samanlaista sukupuoliryhmittymistä ja poikien naljailua muistan jo omilta kouluajoiltani 1990-luvulta. Ongelmaan on siis havahduttu sitten 90-luvun, mutta en tiedä onko nykytoimet riittäviä ehkäisemään tällaisten suoraan sanottuna suomalaisille tuttujen vittumaisten nuorten jengimuodostumista jatkossa.
Koska olen poikamme luokan yhteyshenkilö, hänen viemisensä ja hakemisensa lisäksi käyn koululla aina silloin tällöin hoitamassa myös muita asioita. Tänään aamulla saatoin 6-vuotiaamme koulun ovelle asti ja jäimme yhdessä odottamaan ovien aukeamista. Oven edessä seisoskeli poikamme luokkalaisia ja rinnakkaisluokkalaisia. Useampi poika, pari tyttöä. 6-7-vuotiaat pojat puhuivat turpiinvedosta ja munille potkimisesta ja tönivät toisiaan varsin leikkisästi. Siinä vaiheessa kun keskarit alkoivat lennellä, astuin askeleen eteenpäin ja kysyin onko se keskari hyvien tapojen mukaista. Poikajoukkoa vetänyt lapsi veti katseen hymyyn ja alas. Sen jälkeen sama johtajapoika sai idean, että kaikki ottavat hatut, takit ja pitkähihaiset pois. Sanoin, että ihan älyttömän hyvä idea, sillä ensi viikolla on syysloma ja sitten on aikaa sairastaa. Muut pojat vetivät takit takaisin päälle ja toistelivat "en mä halua olla syyslomalla kipeänä". Johtajapoika hihhuloi t-paitasillaan siihen saakka kunnes kellot soivat.
Yhtäkkiä sen tajusin: normaalisti kyseiset lapset ovat tällaisissa tilanteissa ilman aikuisen läsnäoloa! Se, että poikani oppi viime viikolla keskarin koulussa, kielii jo aika paljon mitä tällaisissa tyhjissä hetkissä harrastetaan. Ja tajusin, että TÄSSÄ on se selkeä ero Hollantiin verrattuna!
Hollannissa lapset viedään ja haetaan, jotkut myös lounaalle ja lounaalta takaisin kouluun, eli moni vanhempi käy koululla 2-4 kertaa päivässä! Suomessa lapset laitetaan ekaluokkalaisesta lähtien yksin koulutielle, vain puhelin turvana. Ei ole siis mitenkään odottamatonta, että tällaisissa hyvin pienten lasten johtamissa tilanteissa nousee selkeästi esiin ne, jotka johtaa; ja ne, jotka menevät mukana ja ne, jotka piilottelee kaikelta tältä.
Samalla ymmärsin missä ratkaisun avaimet saattavat piillä! Uskon, että lasten asenteita saisi korjattua merkittävästi, jos vanhempien läsnäolo koululla olisi luonnollisempaa! Lasten ja heistä kasvavien nuorten asennekasvatus ei pitäisi olla yksin opettajienkaan vastuulla koulupäivän aikana. Nyt koulu on pääasiassa opettajien ja koululaisten maata, jossa vanhemmat käyvät muutaman kerran vuodessa vanhempainillassa. Mitäs jos se olisikin paikka, jossa saattaisi joutua miettimään sosiaalista käyttäytymistä myös ennen ja jälkeen koulupäivän, ja jossa jopa vanhemmatkin oppisivat tuntemaan paremmin lastensa kavereita ja heidän vanhempiaan!
Tasapainoisen aikuisen läsnäolo luo aina turvaa. Ei niin kovaksikeitettyä teiniä olekaan, jolle ei kelpaa asiansaosaava aikuinen silloin kun hän loukkaa fyysisesti itsensä. Mutta lapsesta saakka kun saa opiskella sosiaalista käyttäytymistä luonnollisesti myös muiden aikuisten läsnäollessa, sitä osaa ehkä teininä olla myös satuttamatta henkisesti muita!
Kesällä löysimme sopivan kodin pääkaupunkiseudulta ja asetuimme taloksi. Lapset menivät väliaikaisen koulun jälkeen uuteen kouluun aivan kodin naapurissa. Koska lapsemme ovat joutuneet tottumaan muuttomme vuoksi isoihin muutoksiin, varsinkin keskimmäinen lapsistamme, tuore ekaluokkalainen pyysi alusta alkaen, että hänet saatetaan ja haetaan koululta, vaikka matkaa koululle on vain parisataa metriä.
 |
| image: pixabay.com |
Muutaman ensimmäisen viikon aikana moni ekaluokkalaisen vanhempi saattoi lapsiaan koulun portaille saakka, mutta hiljalleen muiden lapset itsenäistyivät siihen pisteeseen, että muita vanhempia ei enää liiemmin näkynyt. Olen itsekin alkanut saattaa ekaluokkalaista koulun pihan nurkalle, josta hän kävelee ovelle. Joko minä tai 6-vuotiaan poikamme innokas 10-vuotias isosisko on ollut häntä vastassa koulun ovella jokaikinen päivä iltapäiväkerhon jälkeen, sillä ekaluokkalaisemme varmistaa aina aamuisin, että joku on tulossa häntä myös hakemaan. Opiskelen kotoa käsin, joten minulle lapsen hakeminen iltapäivällä ei ole ongelma, mutta tiedän, että tämä ei ole kaikille mahdollista.
Viime viikolla koko koulussa järjestettiin tempaus, jossa jokaiselle viikonpäivälle oli osoitettu erilainen pukeutumistyyli. Oli nurinkurinpäivää, mustiin pukeutumispäivää jne. Nelosluokkalaisista pojista tasan yksi oli pukeutunut ensimmäisenä päivänä. Muut pojat olivat tyttäreni mukaan keskittynyt naljailemaan muille pukukoodista. Sitä edeltävällä viikolla tyttäreni oli tuskastellut luokkansa poikien kanssa. Aina kun opettaja käänsi selkänsä, joku luokan pojista keksi jotain typerää. Jos opettaja lähti luokasta hetkeksi pois, pojat riehuivat ja puhuivat rumasti. "Ne vihaa tyttöjä!" lapseni kertoi minulle. "En ymmärrä miksi täällä tytöt ja pojat eivät ole toistensa kanssa tekemisissä..." hän jatkoi. Niin, Hollannissa hänellä oli aina ollut kavereina niin tyttöjä kuin poikiakin, aivan kuten kaikilla muillakin lapsilla.
 |
| image: pixabay.com |
Vaikka muutoin olin kritisoinut Alankomaita tietyistä patriarkaalisista asenteista, nuorten kohdalla Hollannissa tehtiin jotain todella oikein. Nuoret hollantilaiset ovat pääsääntöisesti todella mukavia. Ei ole ollenkaan tavatonta, että kadulla jalkapalloa pelaavat pojat keskeyttävät pallonpotkimisen, kun huomaavat 2-vuotiaan lapsen tarkastelevan heitä ja potkaisevat hänelle pallon hyvin varovaisesti kutsuen leikkiin. Olen todistanut tätä oman lapseni kohdalla. Ei ole tavatonta, että teinit sukupuolesta riippumatta osoittavat aitoa huolenpitoa ja kiinnostusta itseään pienempiin juttelemalla ja huomioimalla. Vaikka suomalainen peruskoulu on asia, joka kiinnostaa ihmisiä Suomen ulkopuolella paljon, nuorten asennekasvatuksessa on selvästi onnistuttu Hollannissa Suomea huomattavasti paremmin.
Aiemmin vanhempainillassa uuden koulumme rehtori kertoi alueella liikkuvista nuorisojengeistä. Koulun huoltohenkilö sai pestä tussia ja graffitia lähes joka aamu koulun seinistä pois. Toisaalta kuulin kuinka erään kerran nyt menneenä syksynä teini-ikäiset pojat olivat yrittäneet ajaa muutaman ekaluokkalaisen päälle mopoillaan, ja kun lapset olivat ehtineet väistää, olivat huutaneet perään aikovansa tappaa heidät. Eräs nainen sai kuulla huorittelua ja tappouhkauksia teini-ikäisiltä kävellessään bussipysäkin ohi. Kerran nuorisojengi oli varastanut jonkun uuden Jopon ja yrittänyt polttaa sen koulun pihalla. Uusi sählykenttä ei ehtinyt edes valmistua, kun joku oli jo mennyt hakkaamaan siihen reiän. Tuskin tekijänä oli jonkun vanhempi tai isovanhempi. Koulumme rehtori oli hyvin tietoinen nuorista aiheutuvista ongelmista, mutta ainoa, joka heistä koituviin haittoihin pystyi tässä vaiheessa puuttumaan, oli poliisi.
Tiedän, että ekaluokkalaisten opettajat tekevät koulussa paljon sen eteen, että pojat ja tytöt oppisivat leikkimään yhdessä pienestä pitäen ja ryhmittymistä, eikä sukupuoliryhmittymistä ehtisi muodostua ennen kuin lapset ehtivät oppia katsomaan läpi ulkoisten tekijöiden leikkiseuraa miettiessään. Nelosluokalla peli on jo "menetetty" ja pahinta tässä on se, että samanlaista sukupuoliryhmittymistä ja poikien naljailua muistan jo omilta kouluajoiltani 1990-luvulta. Ongelmaan on siis havahduttu sitten 90-luvun, mutta en tiedä onko nykytoimet riittäviä ehkäisemään tällaisten suoraan sanottuna suomalaisille tuttujen vittumaisten nuorten jengimuodostumista jatkossa.
Koska olen poikamme luokan yhteyshenkilö, hänen viemisensä ja hakemisensa lisäksi käyn koululla aina silloin tällöin hoitamassa myös muita asioita. Tänään aamulla saatoin 6-vuotiaamme koulun ovelle asti ja jäimme yhdessä odottamaan ovien aukeamista. Oven edessä seisoskeli poikamme luokkalaisia ja rinnakkaisluokkalaisia. Useampi poika, pari tyttöä. 6-7-vuotiaat pojat puhuivat turpiinvedosta ja munille potkimisesta ja tönivät toisiaan varsin leikkisästi. Siinä vaiheessa kun keskarit alkoivat lennellä, astuin askeleen eteenpäin ja kysyin onko se keskari hyvien tapojen mukaista. Poikajoukkoa vetänyt lapsi veti katseen hymyyn ja alas. Sen jälkeen sama johtajapoika sai idean, että kaikki ottavat hatut, takit ja pitkähihaiset pois. Sanoin, että ihan älyttömän hyvä idea, sillä ensi viikolla on syysloma ja sitten on aikaa sairastaa. Muut pojat vetivät takit takaisin päälle ja toistelivat "en mä halua olla syyslomalla kipeänä". Johtajapoika hihhuloi t-paitasillaan siihen saakka kunnes kellot soivat.
 |
| image: pixabay.com |
Yhtäkkiä sen tajusin: normaalisti kyseiset lapset ovat tällaisissa tilanteissa ilman aikuisen läsnäoloa! Se, että poikani oppi viime viikolla keskarin koulussa, kielii jo aika paljon mitä tällaisissa tyhjissä hetkissä harrastetaan. Ja tajusin, että TÄSSÄ on se selkeä ero Hollantiin verrattuna!
Hollannissa lapset viedään ja haetaan, jotkut myös lounaalle ja lounaalta takaisin kouluun, eli moni vanhempi käy koululla 2-4 kertaa päivässä! Suomessa lapset laitetaan ekaluokkalaisesta lähtien yksin koulutielle, vain puhelin turvana. Ei ole siis mitenkään odottamatonta, että tällaisissa hyvin pienten lasten johtamissa tilanteissa nousee selkeästi esiin ne, jotka johtaa; ja ne, jotka menevät mukana ja ne, jotka piilottelee kaikelta tältä.
Samalla ymmärsin missä ratkaisun avaimet saattavat piillä! Uskon, että lasten asenteita saisi korjattua merkittävästi, jos vanhempien läsnäolo koululla olisi luonnollisempaa! Lasten ja heistä kasvavien nuorten asennekasvatus ei pitäisi olla yksin opettajienkaan vastuulla koulupäivän aikana. Nyt koulu on pääasiassa opettajien ja koululaisten maata, jossa vanhemmat käyvät muutaman kerran vuodessa vanhempainillassa. Mitäs jos se olisikin paikka, jossa saattaisi joutua miettimään sosiaalista käyttäytymistä myös ennen ja jälkeen koulupäivän, ja jossa jopa vanhemmatkin oppisivat tuntemaan paremmin lastensa kavereita ja heidän vanhempiaan!
Tasapainoisen aikuisen läsnäolo luo aina turvaa. Ei niin kovaksikeitettyä teiniä olekaan, jolle ei kelpaa asiansaosaava aikuinen silloin kun hän loukkaa fyysisesti itsensä. Mutta lapsesta saakka kun saa opiskella sosiaalista käyttäytymistä luonnollisesti myös muiden aikuisten läsnäollessa, sitä osaa ehkä teininä olla myös satuttamatta henkisesti muita!
 |
| image: pixabay.com |
Comments
Post a Comment