Työpäivän aamun ajatuksia 9. helmikuuta 2040
Kirjoitin tämän tekstin osana Innovaatiotoiminnan kurssin tehtävänantoa. Pidin sen kirjoittamisesta niin valtavasti, että päätin jakaa sen myös blogissani ja kirjoittaa sille myös lähitulevaisuudessa jatkoa.
Työpäivän aamun ajatuksia 9. helmikuuta 2040
Herään hentoon auringonnousuun. Keinosäteet siivilöityvät kaihdinten välistä ihanasti makuuhuoneeseen. Hämäryys on kehoni herätykseen juuri sopiva. Pidän silmiä vielä hetken kiinni, kun fokusoin ajatukseni kaikkeen hyvään. Meditoin hetken itsekseni, kunnes valmiina uuteen päivään avaan silmät ja nousen ylös. Mieheni suukottaa minua otsalle ja ojentaa kupin pohjoisen teetä, jonka terveysvaikutukset ovat tähän vuodenaikaan juuri oikeanlaisia. Annan hänelle suukon takaisin ja kuiskaan korvaan kuinka ihania ovatkaan nämä aamut, jolloin hän ei ole vain hologrammina vierelläni.
“Hei Link, miten tänään kannattaa pukeutua?” kysyn kotimme avustajapalvelulta. ”Hyvää huomenta! Tänään on helmikuun 9. päivä” kattoon upotettu kaiutin vastaa ja jatkaa: ”Hennassa on luvassa aurinkoinen ja lumeton talvipäivä. Lämpötila on +8C astetta. Jos tapaaminen Lahden keskustassa on edelleen voimassa ja siirrytte sinne itseohjautuvalla jaetulla autokyydillä, voitte pitää tyylikkyyden etusijalla pukeutumisessa.” Ajatukseni jäävät hetkeksi leijumaan sanaan ”lumeton”, kun mietin lapsuuteni helmikuun päiviä vuosikymmeniä sitten. Niistä ehtivät omat lapseni nauttimaan vaihtelevasti, mutta mahdolliset lapsenlapseni tuskin tulevat kokemaan samoja talven riemuja.
Merenpinnat nousivat paljon nopeammin, mitä edes asiantuntijat olivat alunperin laskeneet. Kotini jääminen veden alle ensin Alankomaissa ja sittemmin Espoossa olivat minulle kovia kolauksia ja saavat minut edelleen ajottain herkistymään. Siltikin selvisin paljon vähemmällä kuin miljardit muut ihmiset, joiden koko elanto saattoi jäädä meren upoksiin. Vaikka vesi valtasi alaa, tietyt kaupungit pitivät pintansa jopa veden saartamana. Yksi tällaisista on Amsterdam, joka on tänä päivänä pikkiriikkinen osittain padottu saarivaltio Pohjanmeressä. Veden valtaamat alueet ovat kuitenkin samaan aikaan kiihdyttäneet vesienergian erinäisten muotojen pikaista käyttöönottoa muiden uusiutuvien energioiden rinnalla. Pienydinreaktorit yleistyivät yhtäkkiä vuosikymmen sitten, olisiko ollut 2030-luvun alkupuolella, vaikka kymmentä vuotta aiemmin niitä oli käytössä vain kourallinen ja nekin lähinnä Aasiassa. Viimeiset 15 vuotta olemme odotelleet Frenno-patojen rakentamista, jotka tulevat vaikuttamaan pysyvästi veden valtaamiin alueisiin jopa Itämeren rannalla. Ensimmäinen osio padosta, 160 kilometrin mittainen pato Ranskan Bretagnesta Englannin kaakkoisosaan on aloitettu, mutta toinen, 475 kilometrin mittainen pato Pohjois-Skotlannista Etelä-Norjaan on edelleen suunnitteluasteella. Rakentamiseen vaadittavat hiekkamäärät ovat niin massiivisia, että ne ovat verottaneet jopa Suomen maastoa. Se on hinta, jonka kansakuntina olemme olleet valmiita maksamaan kuivemmista jaloista. Joskus mietin, miksi taistelemme niin kovasti muutosta vastaan.
Muutosten keskellä olemme saaneet hakea itseämme uudestaan kerta toisensa jälkeen. Ajoittain työ on ollut todella pirstaleista ja pahimpina hetkinä olen ollut kiitollinen perustulosta, joka huolehti minustakin turbulenssien yli. Kaikki perustulon päälle saadut ansiot määritellään elintasotulona, josta jokainen on itse vastuussa.
Hennan puutarhakaupungissa elämisessä on puolensa. Vaikka on helmikuu, käyn pikaisesti poimimassa kotimme omasta pienestä talvikasvihuoneesta muutamat tomaatit aamupalaksi. Eilen oli minun vuoroni käydä hoitamassa katumme kanalaa, joten saamme melko tuoreita kananmunia lautasellemme. Se on pahe, jonka annan itselleni anteeksi, vaikka muuten luovuinkin lihan syömisestä samoihin aikoihin kun eettinen keinoliha iski täysillä markkinoille. Viimeisten vuosikymmenten aikana olemme joutuneet sopeutumaan monta kertaa.
”Mitäs jos menisimme tänään omalla kyydillä?” mieheni kysyy virnistäen. Työskentelemme osan aikaa yhdessä, vaikka vielä vuosikymmeniä sitten teimme melko erilaisia asioita. Olemme molemmat löytäneet uusia väyliä tienata elintasotuloa ja yhdessä olemme erinomainen tiimi. ”Milloin viimeksi ajoit autoa?” kysyn häneltä hieman epäluuloisesti ja jatkan: ”vai oletko päivittänyt auton softaa viime aikoina?” ”Olen päivittänyt, mutta se ei ole olennaista. Minulla ei ollut edes auto mielessä.” Vihdoin ymmärrän miksi hän virnisti sillä tavalla. ”Siis meinaatko, että menisimme sillä parikymmentä vuotta vanhalla mopolla?” kysyn häneltä. Hän naurahtaa ja sanoo: ”Mopo, skootteri, mitä näitä nyt on. Olet aina ollut nokkela sanojen kanssa, mutta joo, moottoripyörää ajattelin. Tiet ovat sulia, kuten aina, joten mitä olet mieltä?” Hän katsoo minua niin lempeästi, että hymyilen takaisin vastaukseksi ”hyvä on”.
Hoidamme asiakastapaamisia hyvin paljon videoitse tai hologrammeina tänä päivänä ja teemme työtä ilman aikatauluja joko oman kotimme ateljeessa tai Hennan yhteisöateljeessa. Ateljeella oli aiemmin hyvin tarkka merkitys, mutta etätöiden yleistyessä ateljee tuntui muuttuvan synonyymiksi sille, mitä aiemmin kutsuttiin rehellisesti kodin työhuoneeksi. 2020-luvun kaksi perättäistä pandemiaa vauhdittivat digitalisaatiota niin huimasti, että paluuta entiseen ei ollut. Sitä paitsi olemme tietoisia kasvokkain tapahtuvan asiakastapaamisen hyödyistä niin asiakkaillemme kuin bisneksellemmekin, joten luonnollisesti live-tapaamiset ovat mahtavia. Töitä on riittävästi ja todellisuudessa tässä vaiheessa elämää lähinnä toteutamme itseämme. Sijoitukset ovat kantaneet niin hyvin hedelmää, ettei meidän periaatteessa tarvitsisi työskennellä ns. elintason vuoksi, mutta koemme elämän merkityksellisyyden tulevan osittain muiden auttamisesta.
Mieheni puuhastelee yksityisen energiatuotannon parissa pienessä firmassa ja minä kirjoitan tällä hetkellä kirjasarjani yhdeksättä osaa. Näiden lisäksi teemme muutamaa päällekkäistä projektia yhdessä. Olemme varsin kielitaitoisia ja niinpä oli hyvin luonnollista, että lähtisimme vetämään massamaahanmuuton aikoihin ryhmää, jossa perehdytämme maahanmuuttajia tiiminvetäjiksi erilaisille itsensä kehittämisen, luovuuden ja digiomaksumisen kursseille. Tekoäly on tehnyt tapaamisten järjestämisestä, liikkumisesta, hyvinvoinnin huolehtimisesta ja monesta muusta äärettömän helppoa, mutta samaan aikaan siitä on uupunut inhimillinen lähestymistapa ihmisiin, jotka etsivät elämälleen uutta suuntaa. Kuten sanottua, vedenpaisumuksen aikoihin monilla lähti koko elanto alta ja meidän tehtävänämme on mm. näiden henkilöiden uudelleenohjaaminen livenä ja etänä. Pääasiassa järjestämme tapahtumia, yhdistämme asiakkaita ammattilaisiin ja katsomme mihin päin ryhmäläiset luontaisesti hakeutuvat ja tuemme heitä henkilökohtaisissa tavoitteissaan. Toisinaan työskentelemme Yhdysvaltojen ja Britannian slummikylissä hologrammin avulla, mutta pääasiassa toimimme kuitenkin suhteellisen paikallisesti.
Toinen työryhmä, jossa olemme vetäjinä, liittyy Pohjolan luontosuhteen ymmärtämiseen ja tietoisuuden lisäämiseen. Niihin aikoihin kun ihmiset ymmärsivät, että luonnosta löytyy vastaus moneen, ja että ihmisen keho on sopeutunut paikalliseen elinympäristöönsä (tai voi sopeutua muutamassa viikossa uuteen elinympäristöön), lähdimme kehittämään ajatusta kuinka voisimme auttaa käytännön tietoisuuden lisäämisessä. Tämä ymmärrys ihmisestä osana luontoa lisäsi itsessään merkittävästi pakanauskontojen määrää ja erilaisten ideologioiden kasvua, mutta ihmiset etsivät näistä huolimatta käytännön neuvoja ja konkretiaa. Joskus naurattaa ajatella mitä teen työkseni, sillä minusta tuntui elämäni ensimmäiset 40 vuotta siltä kuin etsisin itseäni, ja nyt autan muita löytämään omia vastauksia samoihin kysymyksiin, joita itse pyörittelin mielessä kaikki ne tuskaiset vuodet.
”Hyppää kyytiin, kulta.” hän sanoo istuessaan lähes reliikkisen pyörän selässä. Kypärän näytössä näkyy mm. pulssini, joka on jo ennen lähtöhetkeä hieman koholla. Puristan hänen keskivartaloaan jännittyneenä, kun istahdan kyytiin ja moottoripyörä nytkähtää liikkeelle. Pulssini tuntuu nousevan nopeuden kanssa samaan tahtiin, kunnes keskityn rauhoittamaan itseni. ”Kaikki hyvin”, toistelen hiljaa pääni sisällä, kunnes olen rauhoittunut. Kypäräni kuulokkeesta kuuluu mieheni ääni, kun hän sanoo: ”Sulla on kaikki hyvin. Olemme melkein perillä.” Emme ole koskaan ottaneet käyttöömme ns. ajatuksenlukijaa (aivojen käyttöliitäntää), sillä hän ei ole ikinä tarvinnut sitä. Tietyt asiat, kuten ajatukseni ja tunteideni lukemisen, hän on osannut aina ilman minkäänlaista teknologista apuvälinettä. Niin on hyvä.
Lähteet:
National Geographic 2013, What the world would look like if all the ice melted (viitattu 25.10. 2020)
https://www.nationalgeographic.com/magazine/2013/09/rising-seas-ice-melt-new-shoreline-maps/#/04-ice-melt-europe.jpg
Schönberg
2019, Suomessa kehitetään omaa ydinreaktoria - pieni ydinvoimala voisi
tulla vaikka joka kaupunkiin (viitattu 25.10.2020)
https://yle.fi/uutiset/3-11026726
Sitra-kortit
Toiminen 2017, Välähdyksiä tulevaisuudesta (viitattu 25.10.2020)
https://www.tela.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/tela/embeds/telawwwstructure/21108_Valahdyksia_tulevaisuudesta.pdf
https://www.ad.nl/binnenland/637-kilometer-lange-dijk-als-noodoplossing-tegen-klimaatverandering~a781b717/
Comments
Post a Comment